torstai 6. syyskuuta 2018

Se "Klik"


Parisuhteen ”etsiminen” on jännittävää puuhaa. Usein olen siihen totaalisen turhautunut, toisinaan tunnen kutkuttavaa jännitystä. Silloin kun en ole turhautunut, on deittailu ihan hauskaa. Useimmiten jatkotapaamisen poikivat tapaamiset ovat mukavia ja toinen tuntuu hyvältä ja tutustumisenarvoiselta tyypiltä. Mutta ei välttämättä sen enempää. Joskus harvoin intohimo roihahtaa liekin lailla heti ensitreffeiltä, toisinaan - myös vähintään yhtä harvoin - klikkaa sielujen tasolla. Viimeksi mainitut kohtaamiset ovat melko harvinaisia, ja kovin ihania.

Kolmisen viikkoa sitten tapasin Tinderin kautta uuden ihmisen. Miehen. Sellaisen tavallisennäköisen, hymyilevän miehen. Treffasimme eräässä tapahtumassa, joten emme juurikaan ehtineet sen syvällisemmin jutella tai tutustua, vaan huomioi keskittyi enemmän itse tapahtumaan. En ollut erityisen vaikuttunut tapaamisesta, vaikka mies vaikutti kaikinpuolin ookoolta. Sovimme kuitenkin tapaavamme uudestaan, mutta en sitä sen erityisemmin odottanut.

Toisella tapaamishetkellä miestä odotellessani yritin palauttaa hänen ulkonäköään mieleeni, ensitapaamisesta oli kulunut viikko, enkä enää ollut aivan varma miltä mies näytti. Sitten näinkin hymyilevän miehen kävelevän minua vastaan. En tiedä mitä tässä hetkessä tapahtui, mutta hänet nähdessäni ja kohdatessani ainut ajatukseni oli ”joo”. Matka metrolle ja metrossa matkatessa tuo sama sana pyöri päässäni. Joku klikkaus kohtaamisessamme oli. Mietin vaan että joo, tämä tyyppi. Kyllä. 
Asia ei ole mitenkään järjellä selitettävissä, jotain vain mielessäni klikkasi. Metrolle kävellessäni mieleni olisi tehnyt mieli kosketella hänen käsivarttaan, mutta hillitsin itseni – olimmehan tavanneet vasta kerran ja vielä kohtuullisen vieraita toisillemme. Tai emme ainakaan olleet kovin lähekkäin olleet. 

Tuosta Joo-hetkestä lähtien olen ajatellut häntä lähes taukoamatta. Nuo lauantaiaamuna alkaneet treffit jatkuivat maanantaiaamuun asti. Tunnen häntä kohtaan pelottavan voimakkaasti huomioiden aika jonka olen hänet tuntenut. En odottanut juuri nyt elämääni mitään tällaista, olihan vasta lopettanut edellisen suhteentapaiseni. 
Kaikki ulkoinen tuntuu merkityksettömältä välillämme olevaan sielujen sympatiaan verrattuna. En vain voi saada hänestä tarpeekseni.  En tunne häntä vielä, ja moni juttu voi mennä vielä mönkään (ja tapailujeni todennäköisyyksillä todennäköisesti meneekin), mutta olen aivan hulluna häneen. Nyt kolmen viikon jälkeen olen häneen ihastuneempi kuin moneen tapaamaani kolmen kuukauden jälkeen. 

Oletettavasti  tunne on molemminpuolinen. Hän kertoi, että ensimmäisillä treffeillämme oli ollut hetki, jolloin olin katsonut häntä silmiin ja hymyillyt. Silloin hän oli ajatellut: "Tuon minä haluan".

Näin hänet viimeksi eilen aamusta. Olen hymyillyt siitä lähtien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti