Tiedättekö sen tunteen kun tapaat uuden ihmisen josta
huomaat pitäväsi ja heittäydyt helposti juttuun mukaan täysillä ja avoimin sydämin?
Minäkin joskus tiesin. Se taisi olla silloin, kun aloitin
deittailun. Mutta elämässä, tapaillessa ja seurustellessa lienee meidän
kaikkien sieluun tullut säröjä, jotka tekevät meistä ehkäpä varovaisempia.
Ainakin minusta ne ovat tehneet. Tuntuu vaikealta heittäytyä jos ei ole varma
toisen tunteista – entä jos tulen satutetuksi, entä jos toinen ei tunnekaan samoin, entä jos sydämeni särkyy?
Viimeksi kun itse heittäydyin se päättyi omalta osaltani särkyneeseen sydämeen,
enkä voi valehtelematta väittää etteikö se olisi nostanut varovaisuuttani lisää.
Samaan aikaan tilanteet, joissa pitää toisesta paljon ja heti ovat kovin
harvinaisia; 95 % niistä treffeistä joilla olen käynyt ovat olleet juuri
niitä tilanteita että en halua tavata toista kertaa. Joten tilaisuuksia heittäytymiseen ei kuitenkaan tule liian usein.
Viestittelin aiheesta taannoin erään Tinder-tuttavuuden
kanssa. Hän kirjoitti aiheeseen liittyen näin:
”Mua ei oo haitannut että oon satuttanut itteäni, mua on
haitannu jos en oo heittäytynyt. On ihan sama sattuuko mua vai ei jos mä pystyn
heittäytymään tai ihastumaan. Kaipaan tunnetta ihastumisesta ja rakastumisesta.
Ja sitä tunnetta on ollut kamalan vaikeeta löytää. Tunnen et oon voittanut jos
pääsen kokemaan sen tunteen, vaikka päättyisikin pettymykseen.”
Tämä osui minuun voimakkaasti. Asiahan on juuri noin.
Ihastuminen ja rakastuminen on niin harvinaista, että välillä olen epäillyt omaa
kykyäni siihen enää. Pitäisi siis aina uskaltaa heittäytyä täysillä, koska
todennäköisesti vain silloin pääsee kokemaan myös niitä voimakkaita tunteita. En tiedä onko tämä kuinka helppoa, mutta itse olen nyt yrittänyt vaalia ja
pitää mielessä tuota lausetta, että olen jo voittanut jos pääsen kokemaan sen
tunteen. Se on voitto, ei se että et tule satutetuksi.